Jouluiset terveiset Otaniemestä!

Positiivista kehitystä tänä ja ensi vuonna Devocan vuosi 2018 on ollut tapahtumarikas. Paljon on saavutettu ja paljon on vuonna 2019 edessä. Tässä vaiheessa on hyvä tehdä katsaus kuluneeseen ja valottaa tulevaa.

Toimintamme laajetessa muutimme meille toimivimpiin ja isompiin tiloihin. Välimatka kartalla edellisistä tiloista oli pieni, mutta symbolisesti suuri. Meidät löytää Otakaari 7:stä, tervetuloa käymään. Tuotteitamme on paranneltu sekä ohjelmistojen että laitteistojen osalta. Kulunut vuosi on osoittanut monellakin tavalla, että multimodaaliset ratkaisumme tehostavat varastojen toimintoja; puettavan teknologian ja toimintojen puheohjauksen ansiosta toiminnot kentällä ovat nopeutuneet, ergonomia on parantunut ja seuranta on oikea-aikaista. Tyytyväiset asiakkaat puhuvat puolestamme.

Uskomme sisälogistiikan ja varastonhallinnan digitalisoitumiseen, panostamme tuotekehitykseemme ja toiminnan kasvuun tulevina vuosina. Ensi vuonna onkin tulossa uusia tuotelanseerauksia ja yhteistyöprojekteja, kerromme niistä lisää mielellämme, kun ajankohdat tarkentuvat.

Kiitämme asiakkaitamme yhteistyöstä ja tervehdimme ilolla Uutta Vuotta 2019.

Terveisin Leo

devoca-ikoni

Kumppaninne varaston digitalisointiin

Edellämainitut asiat ovat Devocalla tuttuja ja olemme monessa varastossa niitä ratkaisseet. Parhaimmillaan varaston nopeus on kasvanut 40% ja tarkkuus parantunut 70% ja kaikkia edellämainittuja asioita olemme pystyneet kohentamaan Devocan ratkaisujen avulla. Niillä mm. optimoimme keräystä, vastaanottoa ja hyllytystä monin tavoin.

Ratkaisumme mahdollistavat jatkuvan inventaarion, dynaamisen varaston, kuljetun automaattisen hallinnan. Ja mikä parasta niin takaisinmaksuaika on usein alle vuosi. Aloita nettikauppavaraston kehittäminen tästä painikkeesta tai ota meihin suoraan yhteyttä ja kerromme lisää.

Tilaa uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeemme, liityt postituslistallemme ja varmistat, että saat tuoreimmat kuulumiset ja tiedot ajankohtaisista uutisistamme suoraan sähköpostiisi.